HALLINTO UUDISTUU

Otsikko hakee epäilemättä tylsyydessään vertaa. Kansalaiset saavat päivittäin lukea uusista hallintomalleista valtiolla ja kunnilla. Luulen, että suurin osa lukijoista pitää sellaisia asioita jonninjoutavina ja tutustuu niihin korkeintaan otsikkotasolla. Byrokratian himmelit ovat oma maailmansa, ne liikuttavat ihmisiä vain silloin, kun uudistus tarkoittaa palvelun lopettamista, sen heikentämistä ja joskus myös paranemista.

Valtion aluehallintovirastoissa (aveissa) on meneillään projekti, joka lopettaa jokaisessa erillisessä aluehallintovirastossa olevan itsenäisen hallintoyksikön ja ne korvautuvat koko organisaation käsittävällä hallinto-ja kehittämispalvelut yksiköllä. Muutos on samansuuntainen kuin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa (elyt).

Onko kyse vallan keskittämisestä Helsinkiin, vai onko kyseessä aito rationalisointiprojekti, on hieman makuasia. Selvää kuitenkin on, että myös valtionhallinnossa on luotava malleja, joiden voidaan ainakin kuvitella olevan nykyisiä tehokkaampia ja halvempia.

Liian usein hallinnon uudistuksessa keskitytään vain teknisiin kysymyksiin. Muutoksen arkkitehdit ovat niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla lähes poikkeuksetta samasta puusta veistettyjä numeroniiloja, jotka luulevat kaikkien muidenkin ihmisten olevan heidän kaltaisiaan. Oma yli kolmekymmentä vuotta pitkä kokemukseni kunnan ja valtion leivissä kertoo aivan muuta. Numeroiden sijasta kannattaa keskittyä ihmisiin. Hallinnon mallilla ei ole niin väliä, vaan ratkaisevaa on, kuinka ihmiset kyetään motivoimaan hallinnon kovin usein puuduttavissa askareissa. Motivoitunut, hyväntuulinen ihminen tekee hyvää jälkeä, oli hallintohimmeli kuinka järjetön tahansa. Ja vaikka organisaatio olisi kuinka virtaviivainen, mutta tunne puuttuu, ei se toimi.

Uudistuksiin kannattaa suhtautua peruspositiivisesti, mutta on hyvä kertoa myös oma mielipiteensä ennen kaikkea silloin kun uusi organisaatio aloittaa ja alkaa muovata toimintakulttuuriaan. Jos oma tapa toimia on parempi ja asiakasystävällisempi kuin se, jota uutena tuputetaan, ei mielipidettä pidä arkailla. Ja perushallintohemmojen näkemyksille kannattaa antaa arvo. Se, joka työtä oikeasti tekee, tietää usein parhaiten, eivätkä ne konsulentit, jotka tuntevat aluehallintoa vain teoriassa.

KYSYMYS ON VALLASTA

Kestävyysvaje on laittanut myös valtion ja kuntien hallinnot miettimään, kuinka järjestäisimme asiat niin, että palvelut olisivat tarjolla entistä halvemmin hoidettuina, mutta edelleen korkeatasoisina. Moni saattaa tällaiselle tavoitteiden asettelulle tirskua, eikä suotta, niin monta kertaa on pystytetty komiteoita, projekteja etc, joiden villat ovat olleet kovin vähäisiä. Valitettavan usein ainoa hyötyjä on ollut projektihenkilökunta, jolle on maksettu työstään kohtuullinen korvaus.

Ministeriöiden välinen yhteistyö, tai oikeammin sen puute, on tuttu hämmästelyn aihe jokaiselle, joka joutuu asian kanssa tekemisiin. Länsieurooppalainen valtionhallinto rakentuu melkein aina itsenäisille ministeriöille, joilla on tapana tuijottaa voimaperäisesti omaan napaansa niin, että muut ministeriöt koetaan kilpailijoiksi, ei yhteistyökumppaneiksi.

Yllä mainittu epäkohta ei ole mikään uutinen, mutta nyt sen kimppuun ollaan käymässä oikein tosissaan ns. KEHU-hankkeen myötä. Tarkoitus on uudistaa valtion virastorakenne, tuoda uudet pelisäännöt ylimmille virkamiehille ja perustaa yhteinen hallintopalvelujen keskus, joka myös yhtenäistäisi palvelukulttuuria ministeriöiden kesken.

Myös aluehallinto on valinkauhassa. 2009 hävitettiin lääninhallitukset ja luotiin ely-keskukset ja avit. Tiedän, että moni kansalainen ei edes tiedä, mitä nuo kirjainyhdistelmät tarkoittavat, mutta ei mikään ihme. Ilmeisesti poliittinen apparaatti huomasi tehneensä virheen, koska uudistustyö on vinhassa vauhdissa. Suurin kysymys lienee laitetaanko toimia yhteen ja toimitaan poikkihallinnollisesti vai tehdäänkö valtakunnallisia putkihallintoja.

Kolmas taso on paikallinen hallinto, jossa kunnat ovat suurin peluri, onhan kuntien palveluksessa väkeäkin paljon enemmän kuin valtion. Vireillä ollut kuntauudistus on saanut jalansijaa jossakin, mutta pääsääntöisesti on ajettu ns. asemiin mököttämään. 

Jokainen hallinnon taso sanoo suhtautuvansa asemaansa asiakkaan näkökulmasta. Oltuani viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana töissä kaikilla hallinnon portailla, voin vakuuttaa, että tuollainen lausahdus on pelkkä markkinapuhe, ellei peräti suuri valhe. Aivan liian usein törmää asenteeseen, joka on puhtaan valtapoliittinen. Jos meidän ministeriö selviää leikkauksista hyvin, ei väliä jos naapuriministeriö korahtelee kuoleman kielissä. Jos meidän kunnan tulorakenne on hyvä, sama se, jos naapuri lomauttaa rahapulassaan. Ja jos meidän avi tai ely saa riittävästi budjettirahaa, ei yöunet mene, jos kummivirastoa kohdellaan kaltoin.

Kyse on siis aika usein alkukantaisesti vallasta. Ihminen vain nyt on sellainen, että valta kiinnostaa ja se näkyy organisaatioiden toimissa. Poliitikkojen tulee olla tosi tarkkoja tulevissa hallitusneuvotteluissa tehdessään linjanvetoja ja päätöksiä näistä asioista. Viimeistään niissä neuvonpidoissa asiakkaan ja kansalaisen edun tulee johtaa toimia.