Vielä kuusikymmentä- ja seitsemänkymmentäluvun Suomessa
jääviys oli aika tuntematon käsite kuntien ja valtion hallinnossa. Toki
ikivanhat ja yhä ajankohtaisuutensa säilyttäneet lakikirjasta löytyvät
tuomarinjäävit olivat silloinkin voimassa, mutta ei niitä käräjäsalien
ulkopuolella haluttu tai ymmärretty noudattaa.
Yritysten palveluksessa olevat ihmiset istuivat sellaisissa
kunnallisissa lautakunnissa, joissa käsiteltiin heidän työantajiensa asioita.
Elannon juuri edesmennyt, monella tavalla ansioitunut pääjohtaja Ylermi Runko
oli pitkään Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja. Eipä
taitaisi nykypäivänä onnistua, että suuren kauppaketjun ykköshenkilö vetäisi
lautakuntaa, joka miettii millaisia kaavoja, rakennuksia tai kauppapaikkoja
kaupunkiin pykätään.
Vieläkin Suomesta löytyy kuntia, joissa ei aina ymmärretä,
että ihmisiä ei voi valita sellaisiin tehtäviin, jossa heillä on mahdollisuus
edistää omaansa, sukunsa tai työantajansa asiaa. Kauppakamarin palkollinen voi
istua kaavalautakunnassa, mutta ei rakennusliikkeen toimitusjohtaja tai
omistaja.
Virkamiesten kohdalla jääviyden noudattaminen asettaa
rajoitteita myös vapaa-ajan harrastuksille. Jos virkahemmolla on työssään
tekemistä kunnan rahojen kanssa, ei hän voi olla mukana pankin luottamustehtävissä.
Aluehallintoviraston tietyt virkahenkilöt eivät saa asettua ehdokkaaksi
osuuskaupan vaaleissa, koska oma työantaja myöntää anniskeluluvat niin
osuuskaupalle kuin muillekin ravintolatoimintaa harjoittaville.
Edellä mainittujen rajanvetojen ymmärtäminen ja
noudattaminen ei ole vaikeaa, jos virkamies ja luottamushenkilö haluaa olla
vastuullinen. Mutta nykypäivänä keskusteluun on tullut myös eräänlainen
moraalisen jääviyden käsite. Sellainen on olemassa paraikaa kiehuvassa,
ministeri Heidi Hautalaa koskevassa episodissa. Kun samat ihmiset kuuluvat sekä
poliittiseen puolueeseen että tempauksistaan tunnettuun ympäristöjärjestöön,
voi kysyä, onko päätöksenteko ympäristöjärjestöä koskien objektiivista vai ei?
Vaikeisiin tilanteisiin etsitään usein avuksi juristeja.
Joskus se on ihan hyvä tapa, mutta paras ohjeiden antaja on itse kunkin
peilikuva. Siltä kun rehellisesti kysyy, olenko jäävi vai en, saa kyllä oikean
vastauksen.
Sitten viime kerran puuhailtua:
Porissa olin 4.10. SPR:n seminaarissa, jossa pohdittiin
kylien turvallisuutta. Hieno seminaari, Punainen Risti on hyvissä voimissa.
Maanantaina 7.10. Betania-säätiön tilaisuudessa, jossa kolme nuorta tutkijaa
palkittiin apurahalla. Säätiö ja Turun Katulähetys tekevät loistavaa työtä
vanhusten parissa. Ilman tällaisia säätiöitä ja yhdistyksiä yhteiskunta ei
pärjäisi. 9.10. ELY:n neuvottelukunnassa, jossa MTK Paavo Myllymäki teki
erinomaisen analyysin ELY:stä ja olisi varmaan yhtä hyvin pätenyt AVI:in.
Mielenkiintoinen keskustelu aiheesta virkamiehen kympin suoritus/ siihen
käytetty aika.
Muutoin hoidettu sisäistä hallintoa, turvallisuutta etc.
Lauantaina Avi-tervehdys Suomen Opasliiton kokouksessa Naantalissa. Ei ihan
meidän kovinta ydintä, mutta aina mennään kun pyydetään.
Hyvää viikonloppua kaikille.
