SELVÄÄ SUOMEA

Luonani kävi nuori toimittaja, joka kertoi perehtyneensä aluehallintoviraston toimialaan ja tehtäviin netistä löytyvän tiedon perusteella. Hän kiitteli materiaalin runsautta, mutta samaan hengenvetoon kysyi, että ”mitä te nyt sitten oikeasti teette.”

Virkakielen ymmärrettävyys on asia, johon on kiinnitetty viime vuosina paljon huomiota, mutta luulen, että sanoma ei ole tullut kansalaista yhtään lähemmäs, pikemminkin päinvastoin.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini oli ostanut Helsingin Sanomista koko etusivun kertoakseen suomalaisille mistä Kreikka-sopimuksessa oli kyse. Käsi sydämellä: kuinka moni ymmärsi Soinin tekstin. Veikkaukseni on, että ei yksikään, joka ei ollut jo muutoin perillä sopimuksen sisällöstä.

Soini on poliittisten sutkautusten hallitseva mestari tämän päivän Suomessa ja tiesi aivan varmasti mitä teki. Harva uskaltaa tunnustaa, että ei tajua tekstistä mitään ja mystisyys vain lisää kirjoittajan sädekehää.

Me virkamiehet valitettavasti käytämme aika usein Soini-menetelmää. Ei ole tarkoituskaan, että kaikki ymmärtävät. Monilla ammattikunnilla, kuten vaikkapa lääkäreillä ja juristeilla, on pitkä perinne kirjoittaa niin, että vain kollegat ymmärtävät.

Koukerokielelle on myös hyviä perusteluja. Julkista valtaa käytettäessä tärkeintä on, että päätös on oikea, ei sen selkokielisyys, sanotaan. Totta, mutta silti jokaisen virkahemmon on hyvä yrittää muistaa, että ei kirjoiteta itselle, ei kollegalle, vaan Suomen kansalle.

Kulunut viikko:

Maanantai: Ap sisäistä hallintoa, päivällä Puolan suurlähettiläs Turussa, ip sosiaalipuolen juttuja.

Tiistai: Ap sisäistä hallintoa, ip sisäistä turvallisuutta.

Keskiviikko: Ap haastattelu, päivällä Pietari-delegaatio Turussa

Torstai: Ap talousasioita, ip viestintää

Perjantai: Ap kantelujuttuja, joita pukkaa pirusti, päivällä koulutusasioita Kauppakamarin valiokunta-puheenjohtajan kanssa.

VIHAPUHEVAPAA TYÖYMPÄRISTÖ

Silloin kun nettiä ei ollut ja lehtien yleisönosastoihin lähetettävät kirjoitukset kulkivat päätoimittajien kirjoituspöytien kautta, eivät vihapuheet päässeet julkisuuteen. Toki silloinkin poliitikot, virkamiehet ja lehtitoimittajat saattoivat saada palautetta, joka pelotti.

Viime viikolla liikkeellä oli uhkailija tai taho, joka purki vihaansa ruotsia äidinkielenään puhuviin suomalaisiin. Oman osansa sai Helsingin Sanomien juuri nimitetty vt. päätoimittaja. Lehti reagoi uhkailuihin näyttävästi. Hieno teko.

Mutta ei pidä luulla, että tappouhkaukset ja muut törkyviestit ovat vain suomalaisen yhteiskunnan yläkerrosten ongelma. Lehtien päätoimittajien ja poliitikkojen lisäksi uhkailua ja vihapuheita joutuvat kokemaan aivan tavalliset valtion ja kuntien virkamiehet.

Itse olin keskikokoisen suomalaisen kunnan kunnanjohtajana Pirkanmaalla, eikä kyseessä ollut sen kummempi asia kuin kouluverkon saneeraus. Muistuttaminen siitä, että pitäisi elää tulojen mukaan, poiki kaksi tappouhkausta.

Päätin olla reipas ja ilmoitin asian poliisille. ”Toinen on ressukka, jota ei tarvitse pelätä, mutta toinen on tappanut ennenkin”, kuului virkavallan vastaus. No hengissä ollaan, mutta tapaus kuvannee aika hyvin sitä todellisuutta missä uhkauksien kanssa mennään.

Omien kokemusteni mukaan vähiten ääntä vihapuheista pitävät sosiaalityöntekijät, päiväkotien henkilökunta tai opettajat. Käymme päivittäin keskustelua työssä viihtymisestä. Alkeellisin asia, jonka työantajan tulisi kyetä tarjoamaan työntekijälle, on ”vihapuhevapaa työympäristö.” Korkeassa asemassa olevat ihmiset joutuvat tiettyyn rajaan asti sietämään mauttomuuksia, mutta tavallisten työtehtävien osalta pitäisi käytössä olla nollatoleranssi.

Jos kaikki vihapuheiden kohteeksi joutuneet tekisivät rikosilmoituksen kohtelustaan, Suomen poliisi tukkeutuisi. Mutta jotakin pitäisi tehdä. Jos nettiöykkärit huomaavat, että yhteiskunta ei heidän sanomisiinsa reagoi, into vain kasvaa. Sitä yhteiskunnan ei pidä sallia.

Kulunut viikko:

Maanantai: Tutustuminen työsuojelun uusiin toimitiloihin. Iltapäivällä maistraattiasioita.

Tiistai: Palkka-asioita ja sen päälle henkilöstöinfo. Ip viraston virkistyspäivä Turun Käsityöläismuseossa.

Keskiviikko: Tuloksellisuuden opiskelua Smolnassa Helsingissä.

Torstai: Sisäistä konttorointia.

Perjantai: Ylijohtajakokous Helsingissä, ip ja lauantai maanpuolustusjuttuja.