RIVIVALTUUTETUN PUOLUSTUS

Tulevana sunnuntaina äänestetään Suomeen uudet kunnan/kaupunginvaltuustot. Vaalimainontaa ja ehdokkaiden näkyvyyttä on ollut paljon vähemmän kuin aikaisemmin. Vaalirahasotkut ovat tehneet potentiaaliset maksajat pelokkaiksi eikä mikään ihme, onhan tuen antamisesta tehty ainakin moraalisessa mielessä kriminalisoitu teko. Nykytilanteessa on hyvää ja huonoa. Varmasti kaivattiin sivistyneempiä pöytätapoja, mutta kun mainostaminen on vähäistä, etulyönnissä ovat vanhat parrat, ja uusien ehdokkaiden on aikaisempaa vaikeampaa lunastaa paikkansa.

Eniten palstatilaa julkisuudessa ovat nykymaailman tyylin mukaisesti saaneet erilaiset riidat ja pikkuskandaalit. Perussuomalaisten Juha Väätäinen teki mittavan vaalikiertueen ympäri maata, mutta ei itse ruvennut ehdokkaaksi kun syntyi riitaa oman puolueen puheenjohtajan ja helsinkiläisen kenttäväen kanssa. Joidenkin ehdokkaiden taustoista on paljastunut kummallisia asioita tai mielipidekirjoituksia, joita on sitten pitänyt selittää parhain päin.

Ehdokkaaksi rupeaminen nykyisessä keskusteluilmapiirissä ei ole yksiselitteinen juttu. Kuntapoliitikko voi joutua monenlaisen riepottelun kohteeksi. Keskustelupalstoilla valtuutettuja herjataan nimimerkkien takaa ja monet saavat jopa uhkauksia, jos eivät toimi joidenkin haluamalla tavalla.

Eikä lehdistössä pääse yhtään helpommalla. Palstatilaa saavat helpoiten eri sortin egoistit. Sankareiksi julistetaan usein sellaiset kuntapoliitikot, jotka toimivat omapäisesti ja jotka yhteistyön sijasta haluavat repiä ja riidellä. Ja usein he ajavat asioita, joissa edunsaajina ovat he itse tai lähipiirinsä, sukulaiset tai kunnan/kaupunginosa.

Tavallinen ihminen, kunnallispolitiikan rivivaltuutettu, alkaa olla kirosana. Ei ole muotia olla harkitseva ja yhteistyökykyinen. Onko kuntapolitiikassa käyttöä sellaisella ihmisellä, joka ajattelee, että valtaosa virkamiehistä on vastuuntuntoisia ihmisiä, jotka valmistelevat asioita parhaansa mukaan. Tai että kuntaa ei hallitse korruptoitunut valtaklikki, vaan kuntayhteisö muodostuu ihan perusrehellisistä virkamiehistä ja aivan tavallisista yrittäjistä, palkansaajista ja eläkeläisistä.

Pilkan sijasta meidän tulisi arvostaa näitä rivivaltuutettuja. Heidän kaltaistensa ihmisten ansiosta suomalainen kuntahallinto on ainakin toistaiseksi ollut maltillista ja kehittyvää.

Mennyt viikko:

Maanantai:  Aluehallintovirastoon kävi tutustumassa keskustan kansanedustaja Annika Saarikko. Olkaa päättäjät yhteydessä. Olen huomannut, että toimintojamme ei tunneta kovinkaan hyvin ja esittelemme niitä mielellämme. Iltapäivällä askartelin virastobyrokratian muodossa. Illalla turkulaisen jalkapallokauden huippuhetki TPS-Inter. Tasapeli vain tarkoitti sitä, että mestaruus taitaa luiskahtaa HJK:lle.

Tiistai: Melkein koko päivä valtion tarkastusviraston kanssa. Kyseessä oli toimintoihin tutustuminen, ei tarkastus. Erittäin mielenkiintoisia keskusteluja.

Keskiviikko:  Aamulla pelastusasioita, sitten viestintää. Iltapäivällä MAVE, eli tällä kertaa keskustelua ja informaation jakoa kaupunginjohtaja Aleksin, maakuntajohtaja Juhon ja ELY-ylijohtaja Pekan kanssa. Illalla esitelmä Suomalaisella Pohjalla aluehallinnosta.

Torstai: Matti Koivurinnan säätiön kutsumana Aboa Vetus & Ars Nova  -museoissa. Todella mielenkiintoinen käynti. Toivottavasti turkulaiset tuntevat museonsa. Iltapäivällä risteilyä kahden seminaarin välillä. The Baltic Sea Region 2025, paikalla ministereitä Baltian maista ja Suomesta ulkoministeri Erkki Tuomioja. Natosta syntyi pirteää keskustelua. Toinen seminaari teemalla  Anna nuorelle tulevaisuus. Korkeatasoinen alustajajoukko ja viisasta mielipiteen vaihtoa. Illalla niin pitkään byrokratian parissa, että en ehtinyt katsomaan edes Mikko Koivun paluuta TPS:n paitaan.

Perjantai: Satakunnan maakuntajohtaja Pertin tapaaminen, muutoin virastoaskartelua.

HYVÄ PÄIVÄKIRJA

Tämä ei ole päiväkirja, jota kirjoitetaan vuoden jokaisena päivänä. Tarkoitus on noukkia Lounais-Suomen aluehallintoviraston (AVI) ylijohtajan päiväohjelmasta tapahtumia, joiden kautta maailman ja Lounais-Suomen elämänmenosta voi tehdä johtopäätöksiä suuntaan jos toiseen. Tämä ensimmäinen kirjoitus olkoon eräänlainen johdanto.

En ole syntyjäni varsinaissuomalainen enkä satakuntalainen. Tulin tehtävääni Kotkasta. Moni saattaa pitää syntyperäisyyden puutetta miinuksena. Itse yritän nähdä asian toisin. Olen tietoisesti työskennellyt eri puolilla Suomea, Kymenlaaksossa, Savossa, Pirkanmaalla ja pääkaupunkiseudulla. Jokaisella maakunnalla on ominaispiirteensä. Sitä on tapana nimittää identiteetiksi. Ulkopuolelta tulevan on syytä suhtautua kenties satojen vuosien traditioihin kunnioittavasti, mutta yhtälailla hän voi kyseenalaistaa asioita.  On tärkeää arvostaa vanhaa ja hyvää, mutta toisaalta ravistella luutuneita asenteita ja perusteetonta omahyväisyyttä.

Valtion aluehallintoa rukattiin uuteen uskoon parisen vuotta sitten. Lääninhallitukset ja maaherrat laitettiin kilometritehtaalle ja tilalle astuivat AVI:t ja ELY:t. Olen syvästi tietoinen siitä, että moni kansalainen ei ole millään tavalla kärryillä siitä, kuinka aluehallinto nykyisin rakentuu. Vanhemmat ihmiset ovat kansakoulussa opetelleet kaikki maakuntalaulut ja maaherrat ulkolukuna, mutta nykyiset organisaatiot taitavat olla kovin vieraita. Lyhyesti asian voisi selittää niin, että AVI:t vastaavat valvonnasta ja ELY:t kehityksestä. Meillä on AVI:ssa töissä sosiaali-ja terveydenhuollon ja sivistystoimen ylitarkastajia, eläinlääkäreitä, lääkäreitä, juristeja, työsuojelutarkastajia, pelastustoimen väkeä, hallinnon ihmisiä jne. Joskus meitä pilkataan koppalakkivirastoksi. Sellainen emme halua olla, mutta tarvittaessa sekin sujuu.

Eduskunta käy lähiaikoina selonteon pohjalta keskustelun siitä, kuinka aluehallintouudistus on sujunut ja esittää arvioita tulevasta. Yleinen käsitys on, että nykyisellä mallilla ei jatketa kovin kauaa. Tosin kun olin 2.10. vanhempien herrojen keskustelukerhossa Old Bankissa kertomassa ensivaikutelmia uudesta virastani, pohdimme sitä, kuinka usein hallintoa pitäisi uudistaa ja tulimme siihen tulokseen, että kolmenkymmenen vuoden jaksot olisivat sopivia. Miettimisen arvoinen näkökulma.

Nykyinen tahti on hengästyttävä.  En sano tätä omien etujeni vaalimisen näkökulmasta (vaikka niinhän me kaikki alati teemme), vaan siksi, että uudistus lamaannuttaa hallinnon aina uudistusprosessin ajaksi. Sen vuoksi olisi tärkeää tehdä kaikki muutokset tarpeeksi radikaalilla tavalla. Tämä koskee erityisesti kuntauudistusta. Jos se jää alkumetreille tai lähtökuoppiin, on seurauksena vuosien kitisevä veivaus. Pienten askelten sijasta kertarutina on oikea tapa uudistaa rakenteita ja hallintoa. Ja sitten lupaus siitä, että vähään aikaan ei tehdä mitään. Niin saadaan hallintoon tehoa.

Rivakammin hallintoaan muuttaa tällä hetkellä poliisi. Kävin itsekin käyttämässä uudistuksesta, joka kantaa nimeä Pora III, pienen puheenvuoron kuulemistilaisuudessa. Poliisi on vielä aluehallintovirastossa vastuualue, mutta uudistuksen myötä se lakkaa. Se on oikea päätös, poliisi on AVI:ssa jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi. Näyttää siltä, että poliisilaitoksia on uudistuksen jälkeen Suomessa 11. Kun itse olin ensi kerran nimismiehenä, nimismiespiirejä oli muistaakseni 225. Talouden realiteetit ja ihmisten muutto kasvukeskuksiin sanelevat muutoksen suunnan. Oleellista on ymmärtää, että näin pitää toimia, vaikka jotkut ovatkin uudistuksessa menettäjiä.

Turkuun ja Lounais-Suomeen on ollut mukava tulla. Suomen jokaisessa maakunnassa ollaan nurkkakuntaisia, mutta ei täällä yhtään sen enempää kuin muualla, pikemminkin päinvastoin. Eivätkä ihmiset ole juroja. Väite siitä, että karjalaisissa hautajaisissa on hauskempaa kuin varsinaissuomalaisissa tai satakuntalaisissa häissä ei sittenkään taida pitää paikkansa.