RUUSUSEN UNTA?

Lähestyvä joulu on vuoden mukavinta aikaa. Jurot suomalaiset muuttuvat ystävällisiksi ja kohteliaiksi, puhuvat jopa tuntemattomille ihmisille. Lahjojen kanssa ei ehkä hössötetä enää niin paljon kuin takavuosina, mutta kyllä lahjojen antaminen ja saaminen ovat edelleen erottamaton osa suomalaista joulua.

Tämän vuoden joulua varjostaa kuitenkin epävarmuus Suomen suunnasta. Koko kuluneen vuoden ajan olemme lukeneet uutisia irtisanomisista ja lomautuksista. Liian monelle suomalaiselle aidon joulutunnelman saavuttaminen voi olla kovin vaikea asia.

Joulun aikana meillä on tapana osoittaa myötätuntoa niille ihmisille, joilla on vähemmän kuin meillä itsellä. Melkein jokainen, jolla vain mahdollisuuksia on, pudottaa jotakin Pelastusarmeijan joulupataan tai osallistuu Pelastakaa Lapset ry:n keräykseen. Siitä tulee hyvä mieli, mutta riittääkö se?

Auttamisjärjestöjä tarvitaan. Ne tuovat lohtua erityisesti varattomille lapsiperheille ja yksinäisille vanhuksille, mutta yhteiskunnan rakenteita ne eivät voi muuttaa.

 Suomalainen yhteiskunta on joulun alla 2012 eittämättä käännekohdassa. Työmarkkinajärjestöt kalisuttelevat sapeleitaan. Joku sanoo, että niin on ollut aina ennenkin. Niin onkin, mutta entäpä, jos muutos parempaan ei tulekaan ensi tai sitä seuraavana vuonna? Entä jos oikeassa ovat professori Vesa Puttosen kaltaiset henkilöt? Puttonen ennustaa uudessa kirjassaan, että Suomella ja muilla euromailla on edessään kenties kahdenkymmenen vuoden toipumisjakso.

Julkisessa hallinnossa on perinteisesti ollut eri murheet kuin yksityissektorilla. Palkoissa ei aina ole hurraamista, mutta irtisanomiset ja lomautukset ovat varsinkin valtiolla olleet tuntemattomia käsitteitä. Tämä lienee pääsääntö myös tulevaisuudessa. Ruususen uneen ei kuitenkaan pidä tuudittautua. Suomen julkinen velka kasvaa aivan liian nopeasti. Sen kuriin saattaminen edellyttää uhrautumismieltä myös kuntien ja valtion hallinnolta.

Ihmisen on vaikea luopua, mihin on tottunut. Varttuneen virkamiehen vuosiloma on 7½ viikkoa ja sen lisäksi valtiotyöantaja suosittelee, että lomarahat vaihdettaisiin vapaisiin. Tämä tarkoittaa, että lomalla voi olla 3 kuukautta vuodessa. En ole aivan varma, pärjäämmekö tällaisella ajattelulla niiden maiden kanssa, joissa palkallista lomaa on viikko vuodessa.

Ehkä tätä teemaa ei kannata pitää päällimmäisenä mielessä joulun alla, mutta kannattaa sitä silti ajatella.

Kulunut viikko:

Itsenäisyyspäivä-viikko oli hieman repaleinen, koska pidin silloin myös vuosilomaa. Viikkoon mahtui silti kauppojen aukioloaikojen pohdintaa loppiaisena, työtyytyväisyyskyselyn analyysiä ja sisäistä tarkastusta. Pitkästä aikaa oli kutsu Linnan juhliin. Mukavat kemut, jos nyt sitten frakki päällä voi olla mukavaa.

Kuluva viikko:

Maanantaina: Ensin kiinteistöasioita, sitten maanpuolustuksen alueellinen neuvottelukunta ja iltapäivällä päätin, että loppiaisena saavat Turun keskustan liikkeiden lisäksi auki olla Skanssi ja Mylly ja Salon kaupat.

Tiistaina: Sisäistä hallintoa ja iltapäivällä kuntaministeri Henna Virkkunen virastotalolla ja aiheena Turun kaupunkiseudun tulevaisuus.

Keskivikkona: Sisäistä hallintoa, illalla lopullinen muutto Turkuun.

Torstai: Konttorilla koko päivä, illalla maanpuolustuksen glögit

Perjantai: Konttorilla, keskipäivällä SPR.

PERSOONIA VAI KLOONEJA?

Lapin yliopiston hallintotieteen professori Jari Stenvall pohdiskelee mielipidekirjoituksessaan, ovatko poliittiset virkaerottamiset Suomessa lisääntymässä. Pontimena mielipiteelle ovat liikenne- ja viestintäministeriön viimeaikaiset tapahtumat, jotka johtivat Liikenneviraston pääjohtajan eroon.

Virkanimitykset tulee Suomessa tehdä perustuslakiin kirjoitettujen kriteerien mukaan. Kyky, taito ja koeteltu kansalaiskunto ratkaisevat. Perusteet koskevat kaikkia nimityksiä, mutta käytännössä niiden rinnalle on syntynyt poliittisten nimitysten järjestelmä. Pahimmilleen poliittiset nimitykset kehittyivät joissakin kaupungeissa, joissa valtapuolue vaati jäsenkirjaa koulujen vahtimestareilta tai sairaanhoitajilta.  Mentiin äärimmäisyydestä toiseen, laki vaatii objektiivisuutta, mutta kaikki valinnat politisoitiin.

Viime vuosina on ryhdistäydytty. Nimitykset ovat usein hyvin perusteltuja ja myös korkein hallinto-oikeus on muutamassa päätöksessään kirjoittanut selkeästi julki, että perustuslain nimitysperusteet koskevat valtion lisäksi kuntia.

Aivan ongelmaton ei tilanne poliittisen päätöksenteon ja virkahallinnon suhde ole. Monessa läntisen Euroopan maassa ylimmät virkamiehet vaihtuvat, jos poliittinen valta vaihtuu. Järjestelmä myöntää avoimesti, että yhteistyö on vaikeaa, jos vaikkapa ministeri ja ministeriön kansliapäällikkö ovat maailmankatsomukseltaan poliittisen kentän äärilaidoilta. Näin asia onkin. On naiivia väittää, että hallinto olisi arvovapaata, ikään kuin jokaiseen asiaan olisi olemassa valistunut ja objektiivinen virkamielipide.

Nimityspolitiikka vaatii vielä selkiyttämistä. Olisi hyvä, jos jotkut virat avoimesti politisoitaisiin. Askel tähän suuntaan oli valtiosihteerijärjestelmän käyttöönotto. Ministerin mukana tulee aina samaa aatesuuntaa edustava valtiosihteeri. Aivan ongelmaton ei ole tämäkään systeemi. Joissakin ministeriöissä käydään avointa kädenvääntöä siitä, kumpi on kumpi, valtiosihteeri vai kansliapäällikkö.

Objektiivisuus nimityksissä on kannatettava asia, mutta samalla tarvitaan rohkeutta puolustaa valinnoissa myös henkilöitä, joilla on omia mielipiteitä ja uskallusta lausua ne julki. Julkiseen maailmaankin on vaarallisesti uitettu liike-elämästä tunnetut palikkatestit, jotka mittaavat henkilöä varmasti aivan loistavasti, jos kyseessä on laskentapäällikön homma, mutta uskallan epäillä, että ne ovat kovin lapsellisia valittaessa korkeita virkamiehiä. Niissä tehtävissä ei oleellista ole päässälaskutaito, vaan kyky ymmärtää poliittista järjestelmää ja sen joskus merkillisiä lainalaisuuksia. Vaikeina aikoina tarvitaan rohkeita virkamiehiä, ei testiklooneja.

Kulunut viikko:

Maanantaina AVI:n johtoryhmä, sairas-ja veljeskotien liiton tilaisuuden avaussanat, ja iltapäivällä mietittiin, kuinka teemme parempaa hallintoa.

Tiistai-keskiviikko: Vaasassa sikäläiseen AVI:in tutustumassa. Hyvä ohjelma, jäi paljon mietittävää ja Vaasalla kaupunkina hyvä meno aivan selvästi.

Torstaina: Mietittiin kuntarakennelakia. Paljon on kuntakentällä työtä edessään ja se on hyvä.

Perjantai: Työnohjausta ja normaalia virkailua. Illalla pikkujoulu.

POLIISIN PULMAT

Olen itsekin toiminut sen verran poliisina, että tiedän poliisin olevan viranomainen, joka saa palautetta monella tavalla. Viime vuosina keskustelu on käynyt erityisen vilkkaana, koska poliisin organisaatiota on myllerretty taloudellisista syistä moneen kertaan.

Käsiini sattui Suomen Kuvalehti vuodelta 1972. Silloinen keskusrikospoliisin päällikkö valitteli resurssipulaa, koska poliisimiehiä oli Suomessa vain 9500. Nykyinen luku on 7500, joten ei ole mikään ihme, jos tämän päivän poliisijohtajat ja kenttämiehet sekä -naiset tuntevat joskus olevansa nesteessä. Onhan yhteiskunta ja erityisesti rikollisuus muuttunut rajusti kuluneen neljänkymmenen vuoden aikana.

Poliisin viimeisin uudistus on nimeltään Pora III. Eniten keskustelua on herättänyt suunnitelmaan sisältyvä Liikkuvan poliisin lakkauttaminen. Toinen huoli on koskenut haja-asutusalueiden poliisipalveluja.

Poliisin johtoa pitää ymmärtää. Kun resurssit eivät juuri kasva, asioita pitää laittaa tärkeysjärjestykseen. Poliisin on muutettava toimintaansa yhteiskunnan muuttuessa.

Kun itse olin ensi kertaa nimismiehenä 1970-luvulla, kyselin rauhallisen maalaispitäjän vallesmannin konttorin kanslistilta, millaista piirissä oli talvisaikaan, kun kesällä ei ollut oikein virkatointen osalta mitään tekemistä. ”Kyllä talvella on selvästi rauhallisempaa”, kuului vastaus. Keskustelu kuvaa hyvin sen ajan maailmaa. Oli nimismies ja monta poliisia, vaikka ei heitä juuri mihinkään tarvittu. Tämän päivän maailmassa ei sellaisen ole varaa, ei poliisilla eikä millään muullakaan viranomaisella.

Koko Eurooppa elää yli varojensa, Suomi muiden mukana. Silti me käymme keskustelua yhteiskunnan palveluista siltä pohjalta, mikä tuntuu hyvältä. Tällainen ajattelu pitää heittää romukoppaan. Poliisin lailla pitää miettiä, paljonko on rahaa ja laittaa sitten palvelut tärkeysjärjestykseen. Siitä seuraa, että kaikki eivät tule olemaan tyytyväisiä. Mutta sellaista tunnetta meidän on korkea aika ruveta opettelemaan. Muutoin ajaudumme valtion ja kuntien taloudessa eteläisen Euroopan tielle.

Kulunut viikko:

Maanantai-tiistai: Sisäisen turvallisuuden matkalla Skotlannissa sisäministeriön väen kanssa. Vanha viisaus siitä, että jokaiselta matkalta palaa kotiin hieman viisaampana kuin oli lähtiessä, piti taas paikkansa.

Keskiviikko: Hallintoa konttorilla.

Torstai: Sidosryhmäkyselyä ja Senaatin tapaaminen. Kun puhutaan tilahallinnosta, valtionhallinnossa pitää olla silmät ja korvat auki.

Perjantai: Tulosneuvottelut valtiovarainministeriön ym. kanssa. Iltapäivällä virkailua.

SYYLLINEN ON HALLINTO-ORGANISAATIO?

Suomen taloudelliseen tilanteeseen ei olisi todella tarvittu Talvivaaran kaivoksen aiheuttamaa katastrofia. Lienee niin, että kaivoksen aiheuttamat ympäristötuhot ovat niin vaikeita, että niiden todellinen laatu paljastuu vasta vuosikymmenten kuluttua. Vaikka tuho on suurta, pitäisi silti osata pitää pää kylmänä. Ainakaan johtopäätös ei saisi olla, että Suomessa tehdään päätöksiä, joiden seurauksena koko kaivoselinkeino häipyy Suomesta.

Hädän hetkellä päätöksiä tehdään usein hetken ahdistuksessa. Erityisesti näin tapahtuu politiikassa. Kun media oikein metsästää vastuussa olevan poliitikon päätä, hänen on aivan pakko sanoa muuttavansa asioita. Jos niin ei tee, tulee poliittinen noutaja.

Talvivaaran kohdalla on jo ehditty käydä keskustelua siitä, johtuivatko valvonnan mahdolliset laiminlyönnit pari vuotta sitten toteutetusta valtion aluehallinnon uudistuksesta. Katastrofin seurauksena on käytetty puheenvuoroja, joissa on vaadittu ympäristöhallinnolle lisää resursseja ja nykyistä itsenäisempää asemaa.

Kun kolmekymmentä vuotta sitten tulin mukaan ensin kuntahallintoon ja sitten politiikan kautta valtionhallintoon, ihmettelin usein, kuinka hentoa valtion eri viranomaisten yhteistyö oli. Noista päivistä on otettu yhdessä tekemisen saralla pitkiä askeleita, mutta vieläkin on helppo löytää oman ministeriön erinomaisuuteen pohjautuvaa itsenäisyysajattelua.

Toivottavasti Talvivaaran seurauksena ei ole viranomaisten irtiotto toisistaan. Se on aivan väärä suunta. Itsenäisyyden ja itseriittoisuuden sijaan tarvitaan lisää yhteistyötä ja sellaisia hallinnon rakenteita, jotka pakottavat eri toimijat saman pöydän ääreen. Eikä niin, että tehdään omissa kopeissa päätöksiä ajattelematta mitä vaikutuksia päätöksillä on muualla yhteiskunnassa.

Kulunut viikko:

Maanantaina heti aamusta peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualueen seminaarin avaus. Ihmisiä mietitytti selvästi mitä valtion vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelmaan sisältyvä henkilötyövuosien vähentäminen käytännössä tarkoittaa. Sitten mielenkiintoinen päivä Neste Oililla ja lopuksi vielä takaisin POL:n seminaariin.

Tiistaina aamulla hallintoa, sitten esitelmä AVista senioreille ja iltapäivällä kauppojen aukiolojen pohdintaa.

Keskiviikkona koko päivä virkailua konttorilla.

Torstaina alkoholitarkastajien kanssa kokous aamupäivällä, sitten Saloon, jossa todella mielenkiintoinen päivä kaupungin johtoryhmän kanssa. Kaupungin talous voi mennä todella vuorelta monttuun kun muutama tuhat työpaikkaa häviää. Mutta lannistumisen mielialaa ei ollut yhtään. Henki oli täältä vielä tullaan -suuntaan.

Perjantaina aamusta tulosneuvotteluun valmistautumista, sitten sisäistä turvallisuutta ja vielä ip Loimaalle.

VIRKAMIEHEN TYYNEYDELLÄ

Hallintovirkamiesten hitaus, kaupungin rakennusmiesten laiskuus ja poliitikkojen epäluotettavuus ovat aihepiirejä, joista puhumalla saa aina suosiota. Meillä kaikilla on ennakkoluulomme, jotka eivät hevillä poistu, vaikka kuinka faktoilla toisin osoitettaisiin.

Toisin kuin laiskuus ja epäluotettavuus, hitaus voi joskus olla myös hyve. Varsinkin yhä kiihtyvällä tahdilla työskentelevän median on vaikea ymmärtää, jos virkamies vastaa, että hän ei tiedä tai että asia ei vielä ole valmis päätettäväksi. Mutta hyvä virkamies ei anna ulkopuolisten voimien vaikuttaa tekemiseensä. Hyvällä itsetunnolla varustettu virkamies ei leiki kaikkitietävää, jos hän ei kerta kaikkiaan tiedä. Ja tunnollisesti asioita valmisteleva virkahemmo ei hätkähdä, vaikka häntä hoputetaan, jos käsittelyssä oleva asia on vaikeaselkoinen ja vaatii monipuolisen käsittelyn.

Olemme viime viikkojen kuluessa lukeneet monista järkyttävistä tapahtumista, joihin useisiin liittyy myös virkamiestoiminta. On itsestään selvää, että Talvivaaran ympäristökatastrofissa, valelääkärijutussa tai pienen tytön kuolemaan johtaneessa lastensuojelutapauksessa arvioidaan myös virkavastuulla toimivien ihmisten tekoja.

Keskustelu valvonnasta ja muista virkatoimista käy kahteen suuntaan. Monet sanovat, että elämme holhousvaltiossa, mutta sitten kun jotakin järkyttävää tapahtuu, huudetaan kuorossa: ”Miksi valvonta ei toiminut?” Totuus lienee välimaastossa. Yhteiskunnassa on toimintoja, joiden valvonta voidaan lakkauttaa, mutta myös asioita, joiden valvontaa pitää lisätä. Markkinatalous on riittävä vahtikoira jossakin, toisaalla se on täysin riittämätön tapa kontrolloida asioita.

Kansalaisten ja yritysten on joskus hyvä olla pitkämielisiä. Joskus virkamiestyyneys on suurta viisautta, siis perinpohjaisuutta ja vastuullisuutta. Sitä kai me kaikki hallinnolta haluamme.

Kulunut viikko:

Maanantaina olin aluehallintovirastojen ylijohtajien kokouksessa Helsingissä. Koko päivän väänsimme rahan, kotisivujen ja selonteon kanssa. Aina näillä reissuilla ainakin hieman viisastuu.

Tiistaina rautaisannos VES-koulutusta työnantajaedustajille. Illansuussa tapasin turkulaispoliitikkoja ja informoin AVIn ajankohtaisista asioista. Mielenkiintoinen keskustelu.

Keskiviikkona talon sisäistä hallintoa ja illalla alustus Turun Kauppakamarissa. Oikein kiinnostava keskustelu ja väittely syntyi aluehallinnosta ja kunta-asioista.

Torstaina viraston yt-kokous, tiedotusta ja hallintoa.

Perjantaina tapaaminen eduskunnassa ja jossain välissä kirjoitushommia.

PORMESTARI VAI KAUPUNGINJOHTAJA?

Kuntavaalien yksi suosituimmista filosofisista keskustelunaiheista oli kysymys siitä, tulisiko kunnassa olla kaupunginjohtaja vai pormestari. Suomessa on vain kaksi kuntaa, jotka ovat ottaneet käyttöön pormestarimallin eli Tampere ja Pirkkala. Koska molemmat kunnat sijaitsevat Pirkanmaalla, olisi Lounais-Suomessa johdonmukaista todeta, että puheet pormestarista joutavat romukoppaan. Ehkä silti jonkun muunkin argumentin pohtiminen on paikallaan.

Suomalainen kunta on paljon vartijana. Se vastaa melkein kaikista ihmisten saamista palveluista. Meidän systeemissämme valtio ja maakunta ovat pieniä toimijoita. Ei siis ole ollenkaan yhdentekevää, kuinka kuntaa johdetaan.

Olen itse toiminut kuusitoista vuotta kaupunginvaltuutettuna ja yhden kaupungin ja kahden kunnan kunnanjohtajana. Tällä kokemuksella sanon, että suomalainen järjestelmä, jossa on virkavastuulla toimiva kunnan/kaupunginjohtaja, on paras. Muualla Euroopassa sitä ei ymmärretä, mutta siellä kaupunginjohtaja on enemmän päätoiminen valtuuston puheenjohtaja kuin asioita valmisteleva virkamies.

Kun tarkastelee, mitä Pirkkalassa tapahtui kohta päättyvällä vaalikaudella ja mikä peli juuri on menossa Tampereella, rupeaa kannattamaan entistä enemmän kaupunginjohtajamallia. Pirkkalassa heitettiin ylivoimaisesti suurimman puolueen ääniharava pormestarin pallilta sivuun ja Tampereella kokoomus ja demarit vääntävät kättä siitä, kummalle pormestarin paikka kuuluu, koska kokoomus oli suurin puolue vain niukasti.

Kun tasapainotilanne ratkeaa toisen eduksi, asettuu tappiolle jäänyt eräänlaiseen oppositioon. Tämä ei ole kuntalain tarkoitus, mutta se on inhimillistä. Siksi on parempi, että valitaan virkavastuulla toimiva kaupunginjohtaja. Määräaikaisuudella saadaan hommaan myös demokraattinen elementti.

Kulunut viikko:

Maanantai meni talon sisäisissä töissä. Jotakin valtionhallinnon byrokratialle pitäisi tehdä, mutta niin yksinkertainen asia hallinto ei ole kuin toriparlamenteissa väitetään.

Tiistaina samoin sisäisiä askareita, illalla alustus aluehallinnosta Varsinais-Suomen maanpuolustusyhdistyksessä.

Keskiviikkona Niinisalon varuskunnassa koko päivä veteraaniasioissa. Illalla näin Hair-musikaalin kahdenkymmenenviiden vuoden tauon jälkeen. Hieno juttu Turun ruotsalaisessa.

Torstaina Helsingissä sisäministeriön virastopäällikköpäivillä. Parasta tällaisissa kokoontumisissa on itseä viisaampien kollegojen tapaaminen.

Perjantaina tulevan viikon läpikäyntiä ja viestintää.

RIVIVALTUUTETUN PUOLUSTUS

Tulevana sunnuntaina äänestetään Suomeen uudet kunnan/kaupunginvaltuustot. Vaalimainontaa ja ehdokkaiden näkyvyyttä on ollut paljon vähemmän kuin aikaisemmin. Vaalirahasotkut ovat tehneet potentiaaliset maksajat pelokkaiksi eikä mikään ihme, onhan tuen antamisesta tehty ainakin moraalisessa mielessä kriminalisoitu teko. Nykytilanteessa on hyvää ja huonoa. Varmasti kaivattiin sivistyneempiä pöytätapoja, mutta kun mainostaminen on vähäistä, etulyönnissä ovat vanhat parrat, ja uusien ehdokkaiden on aikaisempaa vaikeampaa lunastaa paikkansa.

Eniten palstatilaa julkisuudessa ovat nykymaailman tyylin mukaisesti saaneet erilaiset riidat ja pikkuskandaalit. Perussuomalaisten Juha Väätäinen teki mittavan vaalikiertueen ympäri maata, mutta ei itse ruvennut ehdokkaaksi kun syntyi riitaa oman puolueen puheenjohtajan ja helsinkiläisen kenttäväen kanssa. Joidenkin ehdokkaiden taustoista on paljastunut kummallisia asioita tai mielipidekirjoituksia, joita on sitten pitänyt selittää parhain päin.

Ehdokkaaksi rupeaminen nykyisessä keskusteluilmapiirissä ei ole yksiselitteinen juttu. Kuntapoliitikko voi joutua monenlaisen riepottelun kohteeksi. Keskustelupalstoilla valtuutettuja herjataan nimimerkkien takaa ja monet saavat jopa uhkauksia, jos eivät toimi joidenkin haluamalla tavalla.

Eikä lehdistössä pääse yhtään helpommalla. Palstatilaa saavat helpoiten eri sortin egoistit. Sankareiksi julistetaan usein sellaiset kuntapoliitikot, jotka toimivat omapäisesti ja jotka yhteistyön sijasta haluavat repiä ja riidellä. Ja usein he ajavat asioita, joissa edunsaajina ovat he itse tai lähipiirinsä, sukulaiset tai kunnan/kaupunginosa.

Tavallinen ihminen, kunnallispolitiikan rivivaltuutettu, alkaa olla kirosana. Ei ole muotia olla harkitseva ja yhteistyökykyinen. Onko kuntapolitiikassa käyttöä sellaisella ihmisellä, joka ajattelee, että valtaosa virkamiehistä on vastuuntuntoisia ihmisiä, jotka valmistelevat asioita parhaansa mukaan. Tai että kuntaa ei hallitse korruptoitunut valtaklikki, vaan kuntayhteisö muodostuu ihan perusrehellisistä virkamiehistä ja aivan tavallisista yrittäjistä, palkansaajista ja eläkeläisistä.

Pilkan sijasta meidän tulisi arvostaa näitä rivivaltuutettuja. Heidän kaltaistensa ihmisten ansiosta suomalainen kuntahallinto on ainakin toistaiseksi ollut maltillista ja kehittyvää.

Mennyt viikko:

Maanantai:  Aluehallintovirastoon kävi tutustumassa keskustan kansanedustaja Annika Saarikko. Olkaa päättäjät yhteydessä. Olen huomannut, että toimintojamme ei tunneta kovinkaan hyvin ja esittelemme niitä mielellämme. Iltapäivällä askartelin virastobyrokratian muodossa. Illalla turkulaisen jalkapallokauden huippuhetki TPS-Inter. Tasapeli vain tarkoitti sitä, että mestaruus taitaa luiskahtaa HJK:lle.

Tiistai: Melkein koko päivä valtion tarkastusviraston kanssa. Kyseessä oli toimintoihin tutustuminen, ei tarkastus. Erittäin mielenkiintoisia keskusteluja.

Keskiviikko:  Aamulla pelastusasioita, sitten viestintää. Iltapäivällä MAVE, eli tällä kertaa keskustelua ja informaation jakoa kaupunginjohtaja Aleksin, maakuntajohtaja Juhon ja ELY-ylijohtaja Pekan kanssa. Illalla esitelmä Suomalaisella Pohjalla aluehallinnosta.

Torstai: Matti Koivurinnan säätiön kutsumana Aboa Vetus & Ars Nova  -museoissa. Todella mielenkiintoinen käynti. Toivottavasti turkulaiset tuntevat museonsa. Iltapäivällä risteilyä kahden seminaarin välillä. The Baltic Sea Region 2025, paikalla ministereitä Baltian maista ja Suomesta ulkoministeri Erkki Tuomioja. Natosta syntyi pirteää keskustelua. Toinen seminaari teemalla  Anna nuorelle tulevaisuus. Korkeatasoinen alustajajoukko ja viisasta mielipiteen vaihtoa. Illalla niin pitkään byrokratian parissa, että en ehtinyt katsomaan edes Mikko Koivun paluuta TPS:n paitaan.

Perjantai: Satakunnan maakuntajohtaja Pertin tapaaminen, muutoin virastoaskartelua.

HYVÄ PÄIVÄKIRJA

Tämä ei ole päiväkirja, jota kirjoitetaan vuoden jokaisena päivänä. Tarkoitus on noukkia Lounais-Suomen aluehallintoviraston (AVI) ylijohtajan päiväohjelmasta tapahtumia, joiden kautta maailman ja Lounais-Suomen elämänmenosta voi tehdä johtopäätöksiä suuntaan jos toiseen. Tämä ensimmäinen kirjoitus olkoon eräänlainen johdanto.

En ole syntyjäni varsinaissuomalainen enkä satakuntalainen. Tulin tehtävääni Kotkasta. Moni saattaa pitää syntyperäisyyden puutetta miinuksena. Itse yritän nähdä asian toisin. Olen tietoisesti työskennellyt eri puolilla Suomea, Kymenlaaksossa, Savossa, Pirkanmaalla ja pääkaupunkiseudulla. Jokaisella maakunnalla on ominaispiirteensä. Sitä on tapana nimittää identiteetiksi. Ulkopuolelta tulevan on syytä suhtautua kenties satojen vuosien traditioihin kunnioittavasti, mutta yhtälailla hän voi kyseenalaistaa asioita.  On tärkeää arvostaa vanhaa ja hyvää, mutta toisaalta ravistella luutuneita asenteita ja perusteetonta omahyväisyyttä.

Valtion aluehallintoa rukattiin uuteen uskoon parisen vuotta sitten. Lääninhallitukset ja maaherrat laitettiin kilometritehtaalle ja tilalle astuivat AVI:t ja ELY:t. Olen syvästi tietoinen siitä, että moni kansalainen ei ole millään tavalla kärryillä siitä, kuinka aluehallinto nykyisin rakentuu. Vanhemmat ihmiset ovat kansakoulussa opetelleet kaikki maakuntalaulut ja maaherrat ulkolukuna, mutta nykyiset organisaatiot taitavat olla kovin vieraita. Lyhyesti asian voisi selittää niin, että AVI:t vastaavat valvonnasta ja ELY:t kehityksestä. Meillä on AVI:ssa töissä sosiaali-ja terveydenhuollon ja sivistystoimen ylitarkastajia, eläinlääkäreitä, lääkäreitä, juristeja, työsuojelutarkastajia, pelastustoimen väkeä, hallinnon ihmisiä jne. Joskus meitä pilkataan koppalakkivirastoksi. Sellainen emme halua olla, mutta tarvittaessa sekin sujuu.

Eduskunta käy lähiaikoina selonteon pohjalta keskustelun siitä, kuinka aluehallintouudistus on sujunut ja esittää arvioita tulevasta. Yleinen käsitys on, että nykyisellä mallilla ei jatketa kovin kauaa. Tosin kun olin 2.10. vanhempien herrojen keskustelukerhossa Old Bankissa kertomassa ensivaikutelmia uudesta virastani, pohdimme sitä, kuinka usein hallintoa pitäisi uudistaa ja tulimme siihen tulokseen, että kolmenkymmenen vuoden jaksot olisivat sopivia. Miettimisen arvoinen näkökulma.

Nykyinen tahti on hengästyttävä.  En sano tätä omien etujeni vaalimisen näkökulmasta (vaikka niinhän me kaikki alati teemme), vaan siksi, että uudistus lamaannuttaa hallinnon aina uudistusprosessin ajaksi. Sen vuoksi olisi tärkeää tehdä kaikki muutokset tarpeeksi radikaalilla tavalla. Tämä koskee erityisesti kuntauudistusta. Jos se jää alkumetreille tai lähtökuoppiin, on seurauksena vuosien kitisevä veivaus. Pienten askelten sijasta kertarutina on oikea tapa uudistaa rakenteita ja hallintoa. Ja sitten lupaus siitä, että vähään aikaan ei tehdä mitään. Niin saadaan hallintoon tehoa.

Rivakammin hallintoaan muuttaa tällä hetkellä poliisi. Kävin itsekin käyttämässä uudistuksesta, joka kantaa nimeä Pora III, pienen puheenvuoron kuulemistilaisuudessa. Poliisi on vielä aluehallintovirastossa vastuualue, mutta uudistuksen myötä se lakkaa. Se on oikea päätös, poliisi on AVI:ssa jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi. Näyttää siltä, että poliisilaitoksia on uudistuksen jälkeen Suomessa 11. Kun itse olin ensi kerran nimismiehenä, nimismiespiirejä oli muistaakseni 225. Talouden realiteetit ja ihmisten muutto kasvukeskuksiin sanelevat muutoksen suunnan. Oleellista on ymmärtää, että näin pitää toimia, vaikka jotkut ovatkin uudistuksessa menettäjiä.

Turkuun ja Lounais-Suomeen on ollut mukava tulla. Suomen jokaisessa maakunnassa ollaan nurkkakuntaisia, mutta ei täällä yhtään sen enempää kuin muualla, pikemminkin päinvastoin. Eivätkä ihmiset ole juroja. Väite siitä, että karjalaisissa hautajaisissa on hauskempaa kuin varsinaissuomalaisissa tai satakuntalaisissa häissä ei sittenkään taida pitää paikkansa.