Päätoimittaja Riitta Monto kirjoitti oivan kolumnin viikonlopun Turun Sanomissa suomalaisten kaappauksesta Jemenissä. Monto korostaa, että yksikään suomalainen media ei julkaissut pariskunnan henkilöllisyyttä, koska se olisi voinut vaikeuttaa kaapattujen vapautumista.
Lopullisesti selvitetyksi Monto ei kuitenkaan tapausta laske. Se on ymmärrettävää. Kun tarina on onnellisessa päätöksessä, halutaan selvittää maksettiinko lunnaita ja jos ei maksettu, kuinka homma hoidettiin. Tuskin kukaan uskoo, että kaappaajille tuli vain huono omatunto ja he halusivat yhtäkkiä tehdä yhteistyötä Omanin kanssa.
Yhteiskunta muuttuu koko ajan läpinäkyvämmäksi. Se on oikea suunta, mutta on sillä myös varjopuolensa. Avoimuus tarkoittaa pakosta myös sitä, että ihmisten yksityisyys vähenee. Joskus se on paikallaan. On aivan oikein, että kansalaiset saavat tietää, mitä yritysjohtajat ja poliitikot ansaitsevat. On hyvä, että kuntalaiset tietävät, osallistuuko heidän äänestämänsä henkilö kunnan kokouksiin vai lintsaako hän.
Mutta on olemassa myös yksityisyyttä, jota pitää suojata. Ja siitä voi syntyä ongelma niin viranomaisille kuin tiedotusvälineille.
Olen itse ollut kolmen vuosikymmenen ajan lakimiehenä tekemisissä lastensuojelutapausten kanssa. Monesti olen törmännyt lehtijuttuun, jossa huostaan otettujen lasten vanhemmat taivastelevat, kuinka julmasti viranomaiset ovat toimineet. Raivoa tihkuen olen sadatellut, että en ole voinut lehdelle kertoa, että lapset otettiin huostaan, koska vanhemmat lähtivät muutamaksi päiväksi juopottelemaan ja jättivät kahdeksanvuotiaan pojan vahtimaan kolme- ja nelivuotiaita sisaruksia.
Edellä kuvattu on ääriesimerkki ja sitä ohjaa laki. Mutta monesti ollaan tilanteessa, jossa tiedotusvälineen tai virkamiehen pitää päättää, mitä on syytä kertoa. Päätös ei ole kummissakaan housuissa helppo. Mielenkiintoista on nähdä, mitä kaikkea siepatusta pariskunnasta kaivetaan esiin. Toivoa sopii, että maltti säilyy.
Kulunut viikko:
Maanantai: Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualueen koulutuspäivässä melkein koko päivän.
Tiistai: Valtiokonttori kutsui Helsinkiin. Koulutusta ja mielenkiintoinen työlounas Pauli Aalto-Setälän ja Timo Laitisen johdatuksella.
Keskiviikko: Sisäistä pähkäilyä.
Torstai: Pyhäpäivä, mutta ei kun kravatti kaulaan ja Varsinais-Suomen liiton Eurooppapäivä-vastaanotolle.
Perjantai: Melkein kaikki lomalla, sisäistä hallintoa ja sähköpostien läpikäyntiä. Pulssin työhöntulotarkastus kruunasi päivän.
