Kirjoitin edellisen kerran viikkopäiväkirjaa juhannuksen tietämissä. Jo silloin Suomen talouden yllä leijuivat synkät pilvet, mutta todellinen rapina on alkanut vasta syksyn koittaessa. Irtisanomiset, yt-neuvottelut ja konkurssit ovat tällä hetkellä suomalaisen yhteiskunnan rajua arkipäivää.
Osan ongelmista olemme luoneet itse. Elämme kansakuntana joka päivä yli varojemme, eikä poliittisella puolella ole ainakaan toistaiseksi syntynyt yhteistä näkemystä siitä, että eläkeikiä pitää nostaa. Mutta vaikka itse olisimme kuinka viisaita, emme voi sille mitään, että monet niistä maista, jotka ovat tuotteitamme ostaneet, potevat omaa kriisiään ja ovat kaiken suhteen varauksellisia ja pidättyväisiä. Ongelmamme tuskin ratkeaa vuodessa tai kahdessa. Monet asiantuntijat epäilevät, että tulossa on pitkä, vuosia kestävä marssi.
Valtiontaloudelle kaikki edellä mainittu merkitsee synkkää aikaa. Ei myöskään tarvitse olla kummoinen ennustaeukko, kun osaa arvata, että kuntien valtionosuudet ovat tulevien vuosien leikkauslistalla valtion budjettia tasapainotettaessa. Tuolloin ne kunnat, joille valtionosuuksilla on suuri merkitys, joutuvat erityisen koville. Moni niin koville, että lakisääteisistä tehtävistä ei selvitä. Kuntarakenteessa tulee tapahtumaan toki muutoksia, mutta se ei yksin riitä.
On ymmärrettävää, että poliitikkojen on vaikea esittää palvelujen huonontamista. Mutta julkisen talouden sakkaantuessa olisi pakko aloittaa keskustelu siitä, mistä osasta hyvinvointiamme tingimme.
Aluehallintovirastojen keskeisin tehtävä on valvoa, että kunnat noudattavat palveluissaan eduskunnan säätämiä normeja. Jo nyt saa päivittäin lukea uutisia, joissa Avi alueellaan on ottanut jonkun kunnan palvelut tarkkailuun. Jos nykyinen meno jatkuu, olemme jonkinlaisessa paradoksitilanteessa: Avi heristää sormeaan, mutta kunnalla ei ole varaa tehdä niin kuin käsketään.
Nykykriteerit ovat syntyneet talouden hyvinä vuosina. Kun olemme menossa alaspäin, tulisi myös kriteerit kirjoittaa uudestaan. Valvonnassa on järkeä vain silloin, kun valvottavalla on mahdollisuus selvitä velvoitteistaan. Tällä menolla olemme saattamassa itseämme ruususen uneen.
Kulunut viikko:
Maanantai: Koko päivä Uudessakaupungissa, aiheena merimetsot.
Tiistai: Konttoripäivä, illalla professori Jarmo Virmavirran taidenäyttelyn avaus.
Keskiviikko: Sisäistä hallintoa ja kokouksia. Enkä päässyt illan jalkapallomaaotteluun oman aikataulusössinnän vuoksi.
Torstai: Ap kokoustamista, ip kuntavierailu Kustaviin. Maasta se pienikin ponnistaa. Lupasin Volter Kilpi-kunnalle lukea viimeinkin lahjaksi saamani Alastalon salissa. Illalla taiteiden yö Kansallisessa Kirjakaupassa.
Perjantai: Henkilöstöasioita.
