Tavallisen ihmisen asialla, vastaa taatusti jokainen poliittinen puolue ja julkishallinnollinen yhteisö, kun siltä kysytään kenen puolesta se työskentelee. Vastaus on tietysti ainoa oikea, mutta joskus hallinnon ja politiikan yläkerroksissa on hyvä kysyä, tunnemmeko ihan oikeasti tavallisia ihmisiä ja heidän tottumuksiaan.
Eräs tuttavani tiedusteli minulta muutama vuosi sitten ulkosaaristossa, kun olimme kylläisinä päättämässä savustetusta lohesta ja kuivasta valkoviinistä muodostunutta lounas-päivällistä, että tunnetko ketään, joka juo muunlaista valkoviiniä kuin kuivaa? Vastasin, että en tunne. En tunne minäkään, hän jatkoi, mutta Alkon myydyin valkoviini on puolimakea.
Kaivoin tätä juttua varten esiin Alkon nykyisen myyntitilaston. Ykköstilalla on lonkero, kakkosena Koskenkorva, mutta jo kolmosena Leijona-viina. Jälkimmäinen on ainakin minulle täysin uusi tuttavuus. Ja ainoa kymmenen kärkeen mahtuva viini on puolimakea Magyar.
Hiukan samantyyppiseen tilanteeseen törmäsin vuodenvaihteen jälkeen musiikkimaailmassa. Lehtitiedon mukaan Suomen ylivoimaisesti myydyin musiikkiäänite oli televisio-ohjelman Vain elämää pohjalta syntynyt cd. Mikä ihmeen Vain elämää? Nopeasti minulle selvisi, että kyseisessä tv-sarjassa oli istuttu pöydän ääressä, puhuttu mukavia ja artistit olivat esittäneet toistensa hittejä. Mutta kuinka koko juttu oli saattanut minulta mennä kokonaan ohi silmien ja korvien?
Joskus tunnen itsekin olevani henkisesti Leijona-viinamies, jonka tottumuksia ei älymystö ymmärrä. Näin käy ainakin suurten sanomalehtien sunnuntaisivujen kanssa. Mitä suurempi lehti, sen useammin ihmettelen, kenelle toimittajat kirjoittavat. Aika usein johtopäätökseni on, että toisille toimittajille. Hyväksyntää ja arvostusta haetaan kollegoilta, ei lehden tilaajilta.
Politiikassa, hallinnossa ja mediassa olisi ensiarvoisen tärkeää osata löytää tavallisen ihmisen näkökulma. Kai sitä yritetäänkin, mutta jotenkin torikojujen kupeessa seisovat poliitikot, messuilla päivystävät virkamiehet ja kadunvarressa lehtiuudistusta selittävät päätoimittajat ovat koominen ja epäuskottava näky. Ei minullakaan mitään viisasten kiveä ole, mutta jokaisen yhteiskunnan yläkerroksessa pitäisi muistaa varoittaa itseään elitismin vaarasta vähintään kerran päivässä.
Kulunut viikko:
Maanantai: ap sisäistä hallintoa, ip varautumisasioita.
Tiistai: Virkailua ja Turun sosiaalijohdon tapaamista.
Keskiviikko: Sisäistä tarkastusta, peruspalvelut, oikeusturva ja luvat-johtajan tapaaminen ja lopuksi kävin firman jumpassa.
Torstai: Esimiesvalmennusta aamulla, sitten Eviran pääjohtajan kanssa tulosneuvottelut.
Perjantaina: Esimieskyselyn tuloksia läpi ap, sitten tapaaminen arkkipiispan kanssa. Kuluttajahallintoa ip.
