Tämä ei ole päiväkirja, jota kirjoitetaan vuoden jokaisena päivänä. Tarkoitus on noukkia Lounais-Suomen aluehallintoviraston (AVI) ylijohtajan päiväohjelmasta tapahtumia, joiden kautta maailman ja Lounais-Suomen elämänmenosta voi tehdä johtopäätöksiä suuntaan jos toiseen. Tämä ensimmäinen kirjoitus olkoon eräänlainen johdanto.
En ole syntyjäni varsinaissuomalainen enkä satakuntalainen. Tulin tehtävääni Kotkasta. Moni saattaa pitää syntyperäisyyden puutetta miinuksena. Itse yritän nähdä asian toisin. Olen tietoisesti työskennellyt eri puolilla Suomea, Kymenlaaksossa, Savossa, Pirkanmaalla ja pääkaupunkiseudulla. Jokaisella maakunnalla on ominaispiirteensä. Sitä on tapana nimittää identiteetiksi. Ulkopuolelta tulevan on syytä suhtautua kenties satojen vuosien traditioihin kunnioittavasti, mutta yhtälailla hän voi kyseenalaistaa asioita. On tärkeää arvostaa vanhaa ja hyvää, mutta toisaalta ravistella luutuneita asenteita ja perusteetonta omahyväisyyttä.
Valtion aluehallintoa rukattiin uuteen uskoon parisen vuotta sitten. Lääninhallitukset ja maaherrat laitettiin kilometritehtaalle ja tilalle astuivat AVI:t ja ELY:t. Olen syvästi tietoinen siitä, että moni kansalainen ei ole millään tavalla kärryillä siitä, kuinka aluehallinto nykyisin rakentuu. Vanhemmat ihmiset ovat kansakoulussa opetelleet kaikki maakuntalaulut ja maaherrat ulkolukuna, mutta nykyiset organisaatiot taitavat olla kovin vieraita. Lyhyesti asian voisi selittää niin, että AVI:t vastaavat valvonnasta ja ELY:t kehityksestä. Meillä on AVI:ssa töissä sosiaali-ja terveydenhuollon ja sivistystoimen ylitarkastajia, eläinlääkäreitä, lääkäreitä, juristeja, työsuojelutarkastajia, pelastustoimen väkeä, hallinnon ihmisiä jne. Joskus meitä pilkataan koppalakkivirastoksi. Sellainen emme halua olla, mutta tarvittaessa sekin sujuu.
Eduskunta käy lähiaikoina selonteon pohjalta keskustelun siitä, kuinka aluehallintouudistus on sujunut ja esittää arvioita tulevasta. Yleinen käsitys on, että nykyisellä mallilla ei jatketa kovin kauaa. Tosin kun olin 2.10. vanhempien herrojen keskustelukerhossa Old Bankissa kertomassa ensivaikutelmia uudesta virastani, pohdimme sitä, kuinka usein hallintoa pitäisi uudistaa ja tulimme siihen tulokseen, että kolmenkymmenen vuoden jaksot olisivat sopivia. Miettimisen arvoinen näkökulma.
Nykyinen tahti on hengästyttävä. En sano tätä omien etujeni vaalimisen näkökulmasta (vaikka niinhän me kaikki alati teemme), vaan siksi, että uudistus lamaannuttaa hallinnon aina uudistusprosessin ajaksi. Sen vuoksi olisi tärkeää tehdä kaikki muutokset tarpeeksi radikaalilla tavalla. Tämä koskee erityisesti kuntauudistusta. Jos se jää alkumetreille tai lähtökuoppiin, on seurauksena vuosien kitisevä veivaus. Pienten askelten sijasta kertarutina on oikea tapa uudistaa rakenteita ja hallintoa. Ja sitten lupaus siitä, että vähään aikaan ei tehdä mitään. Niin saadaan hallintoon tehoa.
Rivakammin hallintoaan muuttaa tällä hetkellä poliisi. Kävin itsekin käyttämässä uudistuksesta, joka kantaa nimeä Pora III, pienen puheenvuoron kuulemistilaisuudessa. Poliisi on vielä aluehallintovirastossa vastuualue, mutta uudistuksen myötä se lakkaa. Se on oikea päätös, poliisi on AVI:ssa jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi. Näyttää siltä, että poliisilaitoksia on uudistuksen jälkeen Suomessa 11. Kun itse olin ensi kerran nimismiehenä, nimismiespiirejä oli muistaakseni 225. Talouden realiteetit ja ihmisten muutto kasvukeskuksiin sanelevat muutoksen suunnan. Oleellista on ymmärtää, että näin pitää toimia, vaikka jotkut ovatkin uudistuksessa menettäjiä.
Turkuun ja Lounais-Suomeen on ollut mukava tulla. Suomen jokaisessa maakunnassa ollaan nurkkakuntaisia, mutta ei täällä yhtään sen enempää kuin muualla, pikemminkin päinvastoin. Eivätkä ihmiset ole juroja. Väite siitä, että karjalaisissa hautajaisissa on hauskempaa kuin varsinaissuomalaisissa tai satakuntalaisissa häissä ei sittenkään taida pitää paikkansa.
