VIRKAMIES VASTAA VAI VASTAAKO?

Valelääkärioikeudenkäynnin yhteydessä tuli esiin asia, jota virkamiehet, media, kansalaiset ja tuomioistuimet tulevat lähivuosina miettimään kenties kovinkin usein. Kyse on virkamiehen vastuusta. Lainsäädäntö on sinänsä selvä, mutta vaikeampi on saada selkeää vastausta silloin kun laiminlyönnit johtuvat resurssipulasta eli henkilökuntavajeesta.

On selvää, että suomalainen julkinen hallinto on liian suuri suhteessa käytössä olevaan rahaan. Ja aivan varmaa on, että tilanne tulee lähivuosina heikkenemään. Onko virkamies vastuussa, jos hänellä on yksinkertaisesti liian paljon töitä?

Virkamiehen työtaakan selittäminen on myös haasteellinen akateeminen tehtävä. Hyvin syvässä istuu sellainen käsitys, että erilaisissa valtion ja kunnan konttoreissa vain istuskellaan pasianssia ja matopeliä pelaten ja silloin kun toimeen ryhdytään kyse on jonkin sortin vaikeuksien keksimisestä kansalaisille ja yrityksille.

Hupenevien resurssien tilanteeseen istuu kovin huonosti poliittisen tason innostus luoda lainsäädäntöä, joka luo koko ajan uusia valvontavelvoitteita. Asiat ovat tärkeitä, mutta lopputulos voi olla demoralisoiva. Kyse on samasta ilmiöstä kuin punaista valoa päin kävelemisessä. Monissa maissa se ei ole rangaistava teko, koska kukaan ei sitä kuitenkaan noudata ja valvonta on mahdoton tehtävä. Suomessa on ainakin toistaiseksi vallalla ajattelu, että myös niitä lakeja noudatetaan, joita on vaikea valvoa. Mutta onko näin tulevaisuudessa? Siitä en ole ollenkaan varma.

Olen tällä palstalla korostanut monesti, että lainsäädännössä ja valvonnassa pitää keskittyä oleelliseen. Vähemmän lainsäädäntöä, mutta parempaa lainsäädäntöä. Liian usein suomalainen yhteiskunta toimii periaatteella: ongelma havaittu, tehdään laki.

Ja virkamieskin on ihminen. Ei virkahemmo voi olla resurssipulan maksumies.

Kulunutta:

Viikko 20:

Maanantai: Johtoryhmä ap, Mynämäen valtuuston pj Juuso Alatalo ip.

Tiistai: Sisäistä turvallisuutta ja hallintoa.

Keskiviikko: Veteraaniasioita.

Torstai: Pauli Salminen 60v -seminaari Loimaalla.

Perjantai: Maanpuolustusta. Illalla Bisons-KTP Loimaalla.

Viikko 21:

Maanantai: Valvira/ AVI -seminaari Hki koko päivä.

Tiistai: Sisäistä hallintoa.

Keskiviikko: Sisäistä tarkastusta, MAVE-kokous.

Torstai: Ap sisäistä hallintoa, ip Baltic Sea Forum, illalla puhe Turun Yrittäjät.

Perjantai: Valtion virkajohdon forum Hki.

MITÄ TOIMITTAJAN PITÄÄ SAADA TIETÄÄ?

Päätoimittaja Riitta Monto kirjoitti oivan kolumnin viikonlopun Turun Sanomissa suomalaisten kaappauksesta Jemenissä. Monto korostaa, että yksikään suomalainen media ei julkaissut pariskunnan henkilöllisyyttä, koska se olisi voinut vaikeuttaa kaapattujen vapautumista.

Lopullisesti selvitetyksi Monto ei kuitenkaan tapausta laske. Se on ymmärrettävää. Kun tarina on onnellisessa päätöksessä, halutaan selvittää maksettiinko lunnaita ja jos ei maksettu, kuinka homma hoidettiin. Tuskin kukaan uskoo, että kaappaajille tuli vain huono omatunto ja he halusivat yhtäkkiä tehdä yhteistyötä Omanin kanssa.

Yhteiskunta muuttuu koko ajan läpinäkyvämmäksi. Se on oikea suunta, mutta on sillä myös varjopuolensa. Avoimuus tarkoittaa pakosta myös sitä, että ihmisten yksityisyys vähenee. Joskus se on paikallaan. On aivan oikein, että kansalaiset saavat tietää, mitä yritysjohtajat ja poliitikot ansaitsevat. On hyvä, että kuntalaiset tietävät, osallistuuko heidän äänestämänsä henkilö kunnan kokouksiin vai lintsaako hän.

Mutta on olemassa myös yksityisyyttä, jota pitää suojata. Ja siitä voi syntyä ongelma niin viranomaisille kuin tiedotusvälineille.

Olen itse ollut kolmen vuosikymmenen ajan lakimiehenä tekemisissä lastensuojelutapausten kanssa. Monesti olen törmännyt lehtijuttuun, jossa huostaan otettujen lasten vanhemmat taivastelevat, kuinka julmasti viranomaiset ovat toimineet. Raivoa tihkuen olen sadatellut, että en ole voinut lehdelle kertoa, että lapset otettiin huostaan, koska vanhemmat lähtivät muutamaksi päiväksi juopottelemaan ja jättivät kahdeksanvuotiaan pojan vahtimaan kolme- ja nelivuotiaita sisaruksia.

Edellä kuvattu on ääriesimerkki ja sitä ohjaa laki. Mutta monesti ollaan tilanteessa, jossa tiedotusvälineen tai virkamiehen pitää päättää, mitä on syytä kertoa. Päätös ei ole kummissakaan housuissa helppo. Mielenkiintoista on nähdä, mitä kaikkea siepatusta pariskunnasta kaivetaan esiin. Toivoa sopii, että maltti säilyy.

Kulunut viikko:

Maanantai: Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualueen koulutuspäivässä melkein koko päivän.

Tiistai: Valtiokonttori kutsui Helsinkiin. Koulutusta ja mielenkiintoinen työlounas Pauli Aalto-Setälän ja Timo Laitisen johdatuksella.

Keskiviikko:  Sisäistä pähkäilyä.

Torstai: Pyhäpäivä, mutta ei kun kravatti kaulaan ja Varsinais-Suomen liiton Eurooppapäivä-vastaanotolle.

Perjantai: Melkein kaikki lomalla, sisäistä hallintoa ja sähköpostien läpikäyntiä. Pulssin työhöntulotarkastus kruunasi päivän.   

MAAILMANMESTARUUTTA ODOTELLESSA

Jos otsikon otaksuu liittyvän jääkiekkoon, saattaa arvioida kirjoittajan erinomaisen asiantuntemattomaksi. Ja kyllä kirjoitus kiekkoon liittyy. Kisat ovat alkamassa ja moni aikoo laillani seurata Leijonien menestystä silmä tarkkana.

En kuitenkaan aio varsinaisesti kirjoittaa kilpaurheilusta, vaan siitä, kuinka ihminen alkaa nopeasti pitää itsestään selvyytenä saavutettuja asioita. Niin on käynyt myös jääkiekossa. Ensimmäisen mestaruuden saavutti joukkue, jonka jäsenistä melkein kaikista tuli tähtiä. Toinen pokaali parin vuoden takaa tuli joukkueelta, joka nimenomaan oli joukkue ja tähtiä oli vain muutama. Sen mestaruuden jälkeen on alettua uskoa, että mestaruus voi tulla minä vuonna hyvänsä. Muu ei riitä.

Aika samoin on työelämässä. Mennään kuten on totuttu. Hyvin harva ihminen tekee työuransa aikana töitä vuorotellen yksityisen sektorin ja julkisen sektorin palveluksessa. Niin urautuneita olemme, että ihmiset eivät vaihda virkauraa edes valtion ja kunnan välillä.

Meillä on tapana uskoa, että asiat ovat yleisesti niin kuin ne ovat meidän työssämme. Niinhän asia ei ole. Yksityisellä sektorilla tehdään niin kuin on järkevää, virkamies miettii aina ensiksi mitä laki sanoo asiasta.

Yleinen stereotypia on yksityisen sektorin kehuminen ja virkaelämän pilkka. Tähän meistä virkamiehistäkin moni sortuu. Emme osaa nähdä omien hommiemme hienoja puolia.

Kun on seurannut auki olleita virkaposteja täällä omilla kulmilla, on voinut huomata, että hakijoiden joukkoon on ilmaantunut paljon hyvän uran tehneitä yksityisen sektorin ihmisiä. Tämä kertoo siitä epävarmuudesta, joka tällä hetkellä leviää elinkeinoelämän palveluksessa olevien keskuudessa. Virkamiehen työsuhdeturva on nousemassa arvoonsa. Mutta pitää kysyä niin kuin jääkiekon maailmanmestaruudesta, eli osaammeko me itse sitä arvostaa vai pidämmekö sitä itsestään selvyytenä?

Kulunut viikko:

Maanantai: Sisäistä hallintoa

Tiistai: POL-johtajakandidaattien haastatteluja

Keskiviikko: Vappu

Torstai: Ministerin tapaaminen, POL-kandeja STM:ssä

Perjantai: Veteraaneja, henkilöstösuunnitelmaa ja organisaatiota