torstai 5. joulukuuta 2013

ONKO VALTUUTETUILLA OIKEUS AJAA KUNTA PERIKATOON?



Melkein kaikki Suomen kunnat ovat jo ehtineet hyväksyä ensi vuoden talousarvionsa. Niiden sisällöt ovat hyvin samanlaisia: palveluiden leikkaukset ja veroprosenttien korotukset ovat kunnallista arkipäivää.

Mutta aivan kaikki kunnat eivät karsi menojaan. Joukossa on muutama, joiden ei tarvitse. Mutta Kauniaisten ja Luumäen kaltaisia, edelleen hyvinvoivia kuntia on enää pieni vähemmistö.  Uudehkona asiana kuntakenttään on ilmestynyt merkillinen vastuuttomien kuntien joukko, joiden päättäjät kieltäytyvät näkemästä metsää puilta. He vannovat värisevällä äänellä kunnan itsenäisyyden puolesta siitä huolimatta, että talous on ollut jo monta vuotta alijäämäinen.  Joissakin kunnissa heikentyvä talous on vielä melko uusi asia, eikä sitä tahdota uskoa todeksi, vaan eletään ikään kuin mikään ei olisi muuttunut.

Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa on muutamia kuntia, jotka ajautuvat, jos ei muuhun, niin sitten nykylainsäädännön mukaiseen pakkoliitokseen, koska omat rahkeet eivät riitä. Siitä huolimatta, että tunnelin päässä ei näy valoa, näillä kunnilla on oikeus ottaa velkaa, tehdä investointeja ja elää yli varojensa. Kun pakkoliitos koittaa, valtio antaa yhdistymisavustuksen ja liitoskunnan asukkaat laitetaan maksamaan kriisikunnan velat ja hoitamaan velvoitteet. 

Kovin oikeudenmukaiselta tuollainen toisten rahoilla eläminen ei kuulosta. Kuinka olisi, jos valtuutetut voitaisiin määrätä henkilökohtaiseen vastuuseen ylileveästä elämästä? Luulen, että kunnan talouden tervehdyttämiseen tulisi aivan toinen ote. Nykyjärjestelmä mahdollistaa valtion ja vastaanottavan kunnan hyväksikäytön. Vielä muutama vuosi sitten suuremmat kunnat hyväksyivät liitoshaluisen kunnan ilman muuta, mutta nyt on ääni kellossa muuttunut. Toisten velkoja ja hölmöyksiä ei haluta maksaa.

Kunnallisesta itsehallinnosta on tullut pyhä asia. Mutta entä jos suurempien kuntien asukkaille lähetettäisiin erillinen maksulappu, jossa kerrottaisiin, että tämä on sinun osuutesi sen kunnan veloista, joka kotikuntaasi jouduttiin liittämään, kun se oli ajettu vararikon partaalle. Luulen, että tomerampien toimien suosio lisääntyisi välittömästi. Nykyjärjestelmässä menot ja tulot hukkuvat yhteen suureen saaviin ja asioiden välistä yhteyttä on vaikea hahmottaa. Hiukan niin kuin Euroopan unionissa vastuita pitäisi selkiyttää. Nyt maksajiksi joutuvat aivan väärät tahot. 

3 kommenttia:

  1. Valtioistamisessa takaisin itsenäiseksi Suomen Tasavallaksi,on järkeä
    syystä koska,Eurooppa ei kestänytkään
    Italia-usa-Saksa autokonsernien syyksi väärennetyt Suomen Valtion yhtiöiden vakuutus velat ovat hyvä esimerkki väärästä Esimerkistä paeta veroparatiisi osoitteissa velkojan vaatimuksia Espoon Valtion syyttäjän arkistossa,sekä saman aikainen laaja talous rikos jakaa konserneista varoja osakkaille sekä palkkiota kansan edustajien kesken,
    vaikka Suomen valtiolla ei ole toiminta edellytksiä yhtiönä jakaa kansan taloutta osinko salkkuihin,sekä pimittää kansalta varoja tekojen tunnusmerkistön mukaisesti,
    joka näkyy valtion laitosten joutumisena myynti listoille ja kenotteluna tukien veroparatiisi osoite yhtiöille
    Selvääkin on jotta pitää järkiintyä ja korvata korvaus velat kuten kimmo sasi on kommentoinut,eikä pakoilla korvausten maksamista kansalle
    nostaen korruptio varoja

    VastaaPoista
  2. Ei ole oikein Suomen kansaa kohtaan jättää korvauksia pystyyn kansalle ja politiikkona ajaa vain omien tulojensa etuja veron maksajien varoista,hyvä esimerkki joku hämeenlinnan kaupungin johtaja mersuineen ja juuri Keva johtajaksi mentyö selittelee päivä lehdissä kalliita idän matkojensa kuluja sekä mersujaan,
    muttaedelleen saman kaupungin maistraattiin väärennetyt oikeus esteet velkojan oikeuksien eteen sekä ministeri häkämiehen vastuu salkku yhtiöiden korvaus velat makaa valtion syyttäjän arkistossa mercedes-bentz onnettomuudesta nesteoil marketin pihalla sekä yhtiö pakoilee jopa osittain veroparatiiseissa,
    ja konsernin työssä havaitaan latvia ja viro yhtiöitä suomessa jossa veron maksajatkin odottavat työtä veroillaan
    kimmo sasin mukaan korvaus kuuluisi jyri häkämiehen vastuulla olleen neste yhtiöt pihalla tapahtuneesta onnettomuudesta korvata minulle eli toimittaa korvausta

    VastaaPoista
  3. berluscon sai kenkää pääministerin virasta ja fiat-chryshler-daimler
    eivät voi olla vastuussa ministeri jyri häkämiehen vastuu salkku yhtiöiden korvaus veloista
    koska detroit city ja chryshler konserni on ullt pitkään fbi valvoma ja italiassa pääministeri todettu talous epäselvyyksiin,ja saksa lamassa jo usean vuoden ajan
    sekä eurooppa sekaisin
    eli
    eu valtioista yli puolet sekaisin
    ukraina toiseksi suurin valtio sekä italia ja saksa talous pahasti
    miinuksella eikä tuloja valtioilla
    Usa varavaltion ministerikin todennut suomen kuuluisi harkita itsenäistymistä ja eroa eurosta
    joten ei uskottavaa euroopan unioni pystyisi kansojaan huolehtimaan
    Suomessa kuuluisi itsenäistyä mahdollisimman pian
    ja nostaa kansan tuotanto kannattavaksi
    jälkipolvien hyvinvointiin

    VastaaPoista